sky blue cardigan

Uuden edessä

2012-01-01T13:39:00.008+02:00

Metsässä kuljeksiminen ja kuvaaminen ovat olleet minulta melko pitkään unohduksissa. Joulun jälkeen tuli kuitenkin tarve lähteä laskemaan tuulen kaatamia puita. Ensin arvelin, ettei kameralla tee mitään siinä reissussa, mutta olin väärässä. Metsä oli täynnään kaikenlaisia jännittäviä aarteita, niin kuin aina ennenkin.

En ole ollut koskaan erityisen innokas tekemään mitään lupauksia vuoden vaihtuessa, mutta nyt voisin koettaa luvata itselleni, että virittelen valokuvausharrastuksen yhtä aktiiviselle tasolle kuin se oli muutama vuosi sitten. Monta hyvää kohdetta on jäänyt kuvaamatta ihan vaan sen takia, ettei ole saanut aikaiseksi kaivaa kameraa esille tai ei ole viitsinyt ottaa kameraa mukaansa.

Metsässä tunsin sitä samaa salaperäistä jännitystä, jota tunnen nyt, kun olen astumassa aivan uuteen maailmaan. Aloitan huomenna työt hitsaavassa konepajassa. Olo on samaan aikaan riemastuneen odottava ja varovaisen jännittynyt. Alan vaihtaminen taitaa oikeasti onnistua? Osaankohan mie mitään? Jaksankohan hoitaa opiskelut kunnialla päätökseen tämän vuoden aikana?

Neulomisesta. Neulomistahti ei ole ollut päätä huimaavaa. Tällä hetkellä neulon toista Isbheliä. Aloittelin aiemmin Ishbeliä metsänvihreästä Sivillasta, mutta neulominen ei kuitenkaan iskenyt, kenties langan värin vuoksi. Vaihdoin langan punaiseen Sivillaan, että saisin kaverin punaisesta Alfasta neulomalleni pipolle, joka on jo kolmas toteutus hyväksi havaitusta mallista Star Crossed Slouchy Beret.

Koska pipoja on minulla tällä hetkellä liian vähän, niitä pitää saada lisää. Olen kuitenkin niin laiska ja osaamaton, että en jaksa ryhtyä kehittelemään päähineille omia ohjeita. Sileät tai joustinneuleiset peruspipot onnistuvat mutu-tuntumalla, mutta mielelläni luotan muiden kehittelemiin resepteihin. Jokin aika sitten esittelemäni pitsihörsö kaipaa seurakseen jotain päähinettä. Varastosta löytyi Silke Alpacaa, jonka väri ei ihan ole samaa kuin huivin, mutta tarpeeksi paljon sinne päin kuitenkin. Malliksi olen valinnut Ripleyn, sillä kuvittelen, että huivin seuraksi voisi sopia yksinkertainen päähine. Jos ei, niin pitää sitten keksiä jotain muuta.

Ishbel (ja muutakin)

2011-12-21T09:30:00.006+02:00

Jos blogiin kirjoittaminen on toisaalta mukavaa, mutta toisaalta työn ja tuskan takana, niin mitä vaihtoehtoja silloin on? Tätä olen miettinyt viime aikoina monen monta kertaa. Miksi bloggaaminen lipsahtaa joiltakin (ainakin minulta) suorittamiseksi?

Olen nyt huomannut, että tämä blogi ei ainakaan ole sitä, miksi sitä alkujaan ajattelin. Tarkoitukseni oli kirjata ylös etenkin ideoita, mallitilkkuja ja suunnitelmia, kenties naputtaa muistiin jotain neuletyön edistymisestä ja lopulta siitä, mitä voisi tehdä seuraavaksi eri lailla. Eipä ole tuommoisia juttuja tänne paljoa tullut kirjoiteltua. En vissiin vaan uskalla. Ja tähän pitäisi nyt saada jotain muutosta, että bloggaaminen olisi taas niin kivaa kuin se joskus on ollut. Sen kun vielä keksisi, mikä se muutos olisi, mitä tässä kaivataan. Puhtaalta pöydältä aloittaminen? Auttaako se oikeasti?

Itsenäisyyspäivänä oli lunta, kuten kuvasta näkyy. Silloin oli myös tuulista. Oli melkoisia vaikeuksia saada sellaisia kuvia, joissa ei olisi liikaa tuulen tuiverrusta. Ja kylmäkin oli. Ei voinut poseerata huivi kaulassa, kun nenä alkoi punoittaa melkein heti, kun ulos meni. (Kuka käskee kekkuloida ulkona vähissä vaatteissa?)

Tämmöinen siitä sitten tuli, Ishbelistä. Keskuskolmio on vähän pienen oloinen reunukseen nähden, mutta ei haittaa. Lankana minulla oli huivissa Gardiner of Selkirkin Iona, joka on silkin ja villan sekoitetta. Lanka on joustamatonta ja siksi toisinaan vähän hankalaa neulottavaa, mutta valmis neulepinta on oikein kaunista. Pidän sen elävyydestä ja siitä, että kastelu muuttaa neuleen oikein nätisti laskeutuvaksi. Sitä en vielä osaa oikein kommentoida, onko tämä paras mahdollinen lanka huiveihin. Ehkä tämä on enemmän syys- tai keväthuivin kuin talvihuivin lankaa?

Minulla ei ole oikein ihmeempää kommentoitavaa tästä mallista. Tämä malli on esitelty jo niin moneen kertaan eri blogeissa, että minulla ei taida olla mitään lisättävää niihin teksteihin. Malli on oikein kiva ja ohje hyvin kirjoitettu. Mitäpä siihen muuta kommentoimaan? Se on ehkä syytä mainita, että keskuskuvio on tehty suuremman huivin silmukkamäärillä ja että reunukseen taisin neuloa toistoja tälleen: 4(AB)+ACDE. Huivi on neulottu 3,75 mm puikoilla. Jos nyt neuloisin huivin uudestaan, ottaisin varmaan vähän paksummat puikot.

Joulu on näköjään päässyt hiipimään nurkan taakse ihan yllättäen. Kun olen koko syksyn ollut aika stressaantunut töiden ja opiskelun takia, niin joulusta en ole halunnut ottaa minkäänlaista työtaakkaa itselleni. Niinpä en ole neulonut yhtään mitään joululahjaksi. En ole myöskään leiponut tai askarrellut joulukortteja. On tuntunut aika vapauttavalta olla tekemättä mitään joulun eteen. Tuleehan se sieltä ilman puuhaamisiakin, vaikka on minun kyllä tunnustettava, että joululahjojen neulomisessa on aina oma taikansa.

Olen täysin varma, että tähän blogiin ei enää ennen joulua ilmesty uusia postauksia, joten haluan toivottaa kaikille täällä käväiseville oikein suloista joulua!

Seitti

2011-12-03T17:58:00.013+02:00

Taidan tällä kertaa Ishbelin sijasta esitellä p-i-t-k-ä-ä-n työn alla olleen huivin. Aloitin sen jo yli kaksi vuotta sitten, mutta matkan varrella tuli kaikenlaista vastusta. Välillä aioin jo jättää koko homman kesken, mutta viehtymykseni lankaan, sen väriin ja tähän malliin pakottivat minut viimeistelemään työn. Hyvä, että tuli viimeisteltyä, sillä lopputulos on kaunis ja ilmava. Harmi, että tällaisena synkeänä päivänä otetut kuvat jotenkin latistavat sen kauneutta. Jotenkin tekisi mieli todeta, että jonain kauniina päivänä otan uudet kuvat.

Huivin ohje on peräisin kirjasta Victorian Lace Today ja mallin nimenä näkyy olevan Melon pattern for a shawl or scarf. Ohje oli kirjoitettu Rowan Kidsilk Hazelle, mutta minä neuloin omani Alvitan Kidsilkistä, jota Anna ystävällisesti lähetti minulle. Lankaa kului 96 grammaa.

Neuloin koko huivin nelosen puikoilla. Ohjeen puikkosuositus oli 4,5 keskusosiolle ja 4 reunukselle. Tajusin vasta reunusta tehdessäni, miksi reunus olisi kannattanut neuloa pienemmillä puikoilla. Keskusosan tiheys ei oikein vastannut reunuksen kerrosmäärää, joten minulla reunusosa jää huivin päästä vähän laineille. Mutta eipä haittaa, sillä aion käyttää huivia kaulaliinana.

Toistin keskusosan mallikertaa 85 kertaa ja taisin siihen päälle neuloa vielä chart A:sta kerrokset 1-2. Mittaa huiville kertyi 40 x 224 cm, joten se on ihan passelin kokoinen kaitale kaulahuivina käytettäväksi.

Reunuksen neulomisessa minua vastusti hiukan kulmien neulominen. Kulmat kupruilivat rumasti ja se jotenkin veti mieltä alaspäin. Onneksi minua vakuuteltiin neuletapaamisessa kastelun ja pingotuksen ihmeitä tekevästä voimasta. Kastelu ja pingotus tekivät tehtävänsä ja huivin kulmat asettuivat ruotuun. Pitäisi aina muistaa, että pitsihuiveja ei kannata keskeneräisinä arvostella tai arvioida, vaan vasta viimeistelyn jälkeen.

Tiedossa on muutaman päivää vapaata melkein kaikesta. Olen ollut koko syksyn ajan kahden työpaikan loukussa, joten taitaa vapaa tulla ihan tarpeeseen. Ja jospa saisin näiden vapaiden aikaan kuvattua sen Ishbelinkin?

Pieniä värjäyskokeiluja

2011-10-20T15:29:00.001+02:00

Vietin viime sunnuntaina rattoisan iltapäivän Hakan ja Piian seurassa. Neuloskelimme, värjäsimme lankaa, joimme kahvia ja juttelimme neulomisesta. Oli kivaa, kiitokset teille kummallekin seurasta!

Kaikkiaan värjäsin lankaa vain neljän vyyhdin verran. Sininen ja vihreä vyyhti ovat Pirtin kehräämön lankaa (110 tex x 2). Lanka ei ollut kovin halukasta värjäytymään, joten aika kauan sai odotella, että lankojen väri syveni näinkin voimakkaaksi. Lanka ei ole täysin tasaväristä, vaan kummallakin vyyhdillä on pieniä sävyvaihteluja. Nämä langat käytän todennäköisesti huiveihin.

Halusin ehdottomasti värjätä lankaa myös tummanvioletiksi, mutta koska noiden ensimmäisten vyyhtien värjääntymiseen meni niin kauan aikaa, piti iskeä Hakan värjättävien lankojen kimppuun. Haka ystävällisesti myi minulle kaksi vyyhtiä Schoppel-Wollen Life Styleä, sillä ainakin tuosta langasta oli tiedossa, että se värjäytyy varsin hyvin. Värjäilyn lopputulos on kerrassaan kiintoisa ja kun lanka tuntuu käsissä pehmeältä ja sileältä, niin en voi olla muuta kuin tyytyväinen värjäyskokeiluihini.

Sitten sananen neulomisista. Tällä hetkellä neulon aktiivisimmin Ishbeliä, itse asiassa kahta samaan aikaan. Kuvan Ishbel on tekeillä Gardiner Yarnsin Ionasta (2/10,5 NM), joka on silkin ja villan sekoitusta. Lanka on neulomistuntumaltaan melko joustamatonta, mutta kiva sitä on kuitenkin neuloa. Minulla on tällä hetkellä vielä melko suuria epäilyksiä mallin, langan ja värin yhteensopivuudesta, mutta neulon huivin kuitenkin ensin valmiiksi, ennen kuin teen mitään hätäisiä ratkaisuja. Toinen Isbhelini on valmistumassa syvänvihreästä Sivillasta.

Joo-o. Ionaa on kokonainen kilo. Saa siinä muutaman silmukan tikutella, että koko määrä on käytetty...

Lupasin viime postissa palata Hakan antamaan tunnustukseen. Koska tunnustuksen saamisesta on kuitenkin jo peräti kaksi kuukautta aikaa, taitaa olla paras jättää jakamatta se eteenpäin. Epäilen, että juttu on jo menneen talven lumia. Ja siksi toisekseen, en millään osaa vastata kysymyksiin suosikkiväreistä tai -eläimistä. Vaihtoehtoja suosikkijutuiksi on aivan liian monta.

Sinisen sävyjä

2011-10-03T20:20:00.006+02:00

Huivi valmistui jo yli kuukausi sitten, mutta kuvaaminen on jäänyt. Silloin kun on ollut inspistä napsia kuvia, on tietysti ollut sateista. Poutasäällä ei taas ole ollut kuvausintoa. Eilen kuvausfiilis ja hyvä sää sattuivat samalle päivälle, joten oli pakko saada huivi kuvattua.

Olen manaillut viime aikoina huolimattomuuttani. Ostin huivin langan heinäkuussa 2004 Tallinnasta. Jokin vimma ajoi minut kerimään langan ja hävittämään vyötteen - kas kun eihän vyötteillä suinkaan mitään tee. No, se oli aikaa ennen Ravelryä, joten se selittänee moista toimintaa. Luultavimmin olen tuolloin arvellut, etten tule koskaan tarvitsemaan tietoa siitä, mitä lankaa olen ostanut. Totta puhuen, ei sillä edelleen ole minulle mitään sen suurempaa väliä, mutta jotakuta toista Ravelrystä voisi kiinnostaa, mistä langasta huivi on neulottu. Voisin heittää sivistyneen arvauksen, että lanka on Evillaa... Näinköhän uskaltaisin merkata tuon projektin langaksi Ravelryyn?

Tapojeni mukaisesti minun täytyy saada ruotia tätä lankaa jotenkin, vaikka en olekaan varma langan nimestä. Langan lankanumero (onko tälle jotain muuta termiä?) on nähdäkseni Nm 8/2. Huivi näyttää saamieni kommenttien perusteella pehmeältä, mutta sitä se ei suinkaan ole. Karhea on huomattavasti parempi sana kuvaamaan neulepintaa. Vaikka en ole erityisen herkkänahkainen, niin heti valmistuttuaan huivi tuntui jopa liian karhealta. Pesin huivin ennen pingottamista, ja tuntui kuin se olisi hiukan pehmentynyt pesussa.

Langan neulominen tuntui mukavalta. Syntyvä neulepinta näytti kivalla tavalla rosoiselta ja värinvaihdot liukuivat kauniisti. Tosin huivin reunuksessa on nähtävissä tumma raita, jossa ei ole liukumisesta tietoakaan. Jossain muussa kohtaa huivia tuollainen raita olisi voinut olla häiritsevä, mutta reunuksessa värisävyjen jyrkkä vaihtuminen ei pahemmin haittaa.

Leveyttä huivin yläreunalla on parin metrin verran, joten huivista tuli varsin muhkea kaulaan käärittäväksi. Välillä tuntuu, että huivi on jopa hivenen liian suuri. Ehkä se on vaan tottumiskysymys. Kaiken kaikkiaan pidän tästä huivista kovasti, erityisesti sen värimaailma on ihan minua.

Sain viime kerralla postailtuani Hakalta tunnustuksen, mutta siitä enemmän vasta seuraavassa postissa.

Pitkän tauon jälkeen

2011-08-17T14:44:00.004+02:00

Kas, jokos tässä vierähti vuosi viimeisestä postauksesta? Kauhistus! Koska en ole vuoden aikana edes neulonut juuri mitään, niin eipä kyllä olisi ollut postattavaakaan. Mutta nyt olisi jotain, tosin ei vielä mitään valmista.

Olen kuluneen vuoden aikana keskittynyt kahteen isoon asiaan. Toinen iso juttu on ollut oman kodin etsintä ja toinen on ollut opiskeleminen. Ensiksi mainittu projekti tuli päätökseen keväällä, kun löytyi sopiva talo sopivalta paikalta. Sen sijaan muuntautuminen kauppatieteiden maisterista konetekniikan DI:ksi jatkuu vielä. Kun opiskelu tapahtuu töiden ohessa, niin ei ole kauhean ällistyttävää, ettei neulomiselle ole oikein aikaa jäänyt. Nyt vaikuttaa siltä, että hektisimmät ajat opiskelujen suhteen ovat ohi, joten neulominen tuntuu taas houkuttavalta.

Koska tosiaan olen ollut lähes kokonaan yhden vuoden neulomatta, piti taitoja alkaa verrytellä jollain helpolla. Olen jo aikaa sitten mielistynyt niin suuresti Icarus Shawliin, että päätin laittaa yhden uuden Icaruksen aluille. Langaksi valkkasin liukuvärjättyä villaa, jota toin kesällä 2004 Tallinnasta. Jos lankavyyhdissä oli vyöte vielä silloin, kun ostin sen, niin nyt sitä ei ainakaan enää löytynyt. En siis osaa sanoa, minkä firman lankaa tuo on.

Langan värisävyt ovat kivat. Pidän niistä hirvittävästi. En oikein malttaisi odottaa, että saan huivin valmiiksi ja käyttöön. Enää olisi noin 10 kerrosta jäljellä ennen reunuksen aloittamista, joten ei tuossa enää paljoa neulottavaa ole. Keskuksen neulominen on melkoisen puuduttavaa, joten on kiva ajatella, että tämän huivin neulomisen mielenkiintoisin vaihe on vielä edessäpäin. Lanka-analyysiä ja sen semmoisia sitten seuraavassa postissa, kunhan saan huivin valmiiksi.

Puukko ja pitsi

2010-08-20T20:18:00.009+02:00

Jokohan hiljaisuutta on ollut tarpeeksi pitkään? Pitkällinen poissaolo blogimaailmasta saattaa antaa sellaisen kuvan, että olen maannut sohvannurkassa surkeana ja eristäytyneenä, mutta se ei onneksi pidä paikkaansa. Mitään käsityöllisiä ihmeitä en kaikesta lujasta tahdosta huolimatta ole kuitenkaan saanut aikaan. Viime talven saldona käsitöistä on puukko huhtikuussa 70 vuotta täyttäneelle isälleni. Vaikka tämä blogi on ensisijassa neuleblogi, niin taidan silti esitellä puukosta muutaman kuvan.

Rustailin puukkoa pitkin talvea paikallisen kansalaisopiston järjestämissä puukontekoiltamissa. Tilaisuudessa ei ollut opiston puolesta opetusta, mutta eräs mies ystävällisesti opasti minua kaikissa vaiheissa sen verran hyvin, että uskallan jopa väittää onnistuneeni saamaan aikaiseksi ihan kelvollisen lopputuloksen. Kiitokset opelle!

Ehdottomasti mielenkiintoisimmat vaiheet puukon tekemisessä olivat terän takominen ja sorkoupotusten teko kahvaan. Kamalinta sen sijaan oli tupen ompeleminen. (En ottanut mokomasta edes kuvaa, vaikka en minä tupen ompelemista mitenkään sössinyt. Se ei vaan ole kuvauksellinen.)

Puukon kahva on tuohta ja upotukset on tehty messingistä. Samoin puukon helat ovat messinkiä. Kahvan julkisivupuolella on köynnöskuvio ja takapuolella isäni nimikirjaimet. Lopuksi kahva on värjätty mustaksi Narvi-värillä ja käsitelty vahalla. Puukon tekeminen oli sen verran kiintoisaa, että saatan joskus tehdä toisenkin. Ja sitten kenties kolmannen...

Sitten neulomisjuttuja. Neulominen ei tosiaan talven ja keväänkään aikana ihmeemmin napannut, mutta heinäkuinen Tallinnan reissu herätti inspiraation kuin itsestään. Kävin Tallinnassa neuleystävääni tapaamassa ja harrastamassa lankaturismia. Sillä reissulla aloitin Harunin Zitronin Trekking Pro Naturasta. Huivin pitsisyys epäilytti, mutta ei epäilytä enää. Tämä tulee varmasti käyttöön.

Trekking Pro Natura oli mukavaa neulottavaa. Tosin se on kyllä pakko sanoa, että kun välillä neuloin mallitilkkua alpakkalangasta ja sen jälkeen jatkoin taas tällä langalla, oli tuntemus sama kuin olisi hiihtänyt havuilla. Aika tökkivää oli meno. Mutta jos ei tällä tavoin vertailla, niin neulomistuntuma oli aika kiva.

Neuloin huiviin pari mallikertaa enemmän kuin ohjeessa. Lankaa kului 120 grammaa ja puikot olivat muistaakseni 3,5-milliset. Tällaiset pienet yksityiskohdat unohtuvat näköjään aika äkkiä. Kaikki tiedot kannattaisi nähtävästi laittaa Ravelryyn heti, eikä luottaa siihen, että kyllä nuo jutut vielä kahdenkin viikon päästä muistaa. Ei välttämättä muista. Tai ainakaan niistä ei ole enää täysin varma.

Seuraava neuleprojekti ei ole ihan vielä valjennut. Pitäisi kuulemma tehdä harmaa villapaita ja itse saattaisin himoita lisää huiveja. Viime postissa esitelty vaaleansininen hörhelökin pitäisi kai jossain vaiheessa tehdä valmiiksi, etenkään kun siinä ei ole enää paljoa neulomista.

Pitkänpitkä blogitauko päättyy

2009-12-21T20:52:00.004+02:00

Heipä hei!

Tuntuu oudolta, että olen päivittänyt blogiani viimeksi heinäkuussa. Muuttuneesta profiilinimestä ja siitä, että kuvien taustalla ei enää tule näkymään männikköä ja koivurivejä, voi päätellä, että elämässäni on tapahtunut jotain isoa ja merkittävää. Syksy on kieltämättä ollut aika raskasta aikaa, mutta nyt se on kaikki on takanapäin.

En ole neulonut kovinkaan paljoa blogitauollani, mutta tästä se taas lähtee... Uusin ideoin (toivottavasti) ja vähän uusin langoinkin. Jottei posti jäisi kuvattomaksi, pistän nyt näkyville nämä muutamat tekeleet, jotka olen saanut aikaiseksi.

Ensimmäisenä perussukat serkulta lahjaksi saamastani Zitron Trekking XXL:stä. Aloitussilmukoita loin 64 ja puikot olivat 2,25 mm puupuikot.

Neuloin jossain vaiheessa syyspuolta uuden Star crossed slouchy beretin. Tällä kertaa kotsasta tuli vähän aiempaa löysempi, mikä on ihan kiva juttu. Langan värin valinta sen sijaan epäonnistui. Tämmöinen vaaleansininen ei ole omaa värimaailmaani yhtään, joten laitan päähineen kiertoon ja toivon, että seuraavan kerran värivalintani osuu paremmin kohdilleen. Lanka on Sandnes Garnin Alfaa ja puikot olivat 5 ja 7 mm puupuikot.

Viimeisin aktiivinen neuletyöni kulkee lempinimellä seitti. Lanka on Alvitan Silkidiä, joka on mohairin ja silkin yhdistelmä. Malli on kirjasta Victorian Lace Today. Työ on nyt siinä vaiheessa, että keskusosa on neulottuna, joten pitsireunus enää puuttuu. Toisaalta tämä on sopiva vaihe ällistellä sitä, minkä kokoisen huivin oikeastaan haluankaan. Ja toisaalta sitäkin olen mietiskellyt, mikä tämän työn virka on. Käytetäänkö tätä kaulahuivina vai pitäisikö sitä pitää ikään kuin stoolan tapaan hartioilla? Jotain päätöstä pitäisi saada kohta aikaan, että pääsisin neulomaan huivin loppuun.

Olen aivan pihalla kaikesta siitä, mitä neuleblogeissa on tapahtunut, joten taitaa olla korkea aika kirjautua Google readeriin ja tutkailla, mitä hienoa kukakin on saanut aikaan.

Syyspäiviä odotellessa

2009-07-15T22:29:00.005+03:00

Kiitos edellisen postin kommenteista. En edelleenkään tiedä, kuinka suhtautuisin tähän blogiin, mutta en nyt kuitenkaan taida lopettaa sitä. Jotain uudistusta kaipailen kuitenkin. Täytyy mietiskellä, mitä se uudistuminen oikein olisi.

Icarus tuli vihdoin kuvattua. Tarkoitukseni on käyttää sitä kaulahuivina ja oikeastaan jo odotan kirpakoita syyspäiviä. Eilisilta oli lämmin, mutta kuvien vuoksi päätin sonnustautua villatakkiin. Kun siirsin otoksiani kamerasta koneelle, mies tuli selän taakse ihmettelemään, kuinka viluiselta näytän kuvissa. Hah. Taisin onnistua oikean mielikuvan luomisessa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että minua ei paleltanut yhtään, vaan oikeasti olin aika tuskissani kuumuudesta. Vaan mitäpä ei bloggaaja tekisi kuviensa eteen?

Huivi on neulottu Schoellerin Alpaka Naturista (28/2), jota minulle on kertynyt varastoon joitakin kartiollisia. En ole aikaisemmin neulonut langasta mitään, mitä nyt vähän jossain vaiheessa aloittelin yhtä puseroa. (Se jäi kesken, kun puseron helman kanssa tuli ristiriitoja.) Lankaa on erittäin helppoa ja miellyttävää neuloa, joten kyllä siitä täytyy saada jotain muuta pian puikoille.

En tähän hätään muistanut langan koostumusta, joten googletin ja tsekkasin tiedot myös Ravelrystä. Lanka näyttää olevan merinon ja alpakan sekoitusta, mutta prosenttiosuudet vaihtelevat eri lähteiden mukaan. Schoellerin omat sivut kertovat, että langassa on 70 % merinoa ja 30 % alpakkaa. Neuloin huivin kaksinkertaisella langalla 3,5 mm puikoilla. Valmis neulepinta tasoittui kastelussa hienosti ja näyttää, että ainakin huiveihin tämä lanka sopii passelisti.

Taidan päättää raportin tähän. Icarus on nähty niin monessa blogissa ja niin monta kertaa, että eipä siitä ole mitään uutta sanottavaa. Malli on kiva ja helppo ja tällä kertaa se ei tuntunut yhtään puuduttavalta, toisin kuin ekalla kerralla.

Kesä!

2009-06-27T14:02:00.008+03:00

Kesä on tullut ja tempaissut minut mukaansa. En tajua, kuinka niin on päässyt käymään, sillä en ole koskaan ollut mikään kesäihminen. Mutta hyvä näin.

Neulomiselle ei ole ollut juurikaan aikaa. Istun päivät konttorirottana ja vapaa-aikana kirjoittelen lehtijuttuja ja koetan hoitaa taimibisneksiä. Olen myös pitkästä aikaa innostunut pyöräilystä. Ja koiratkin pitää lenkkeilyttää joka päivä. Puuh... Takaan kuitenkin, että tuo Icarus kasvaa vielä isoksi, jopa jo ihan lähiaikoina.

Tässä välissä on ihan pakko mainita, että kävin kuluneella viikolla haastattelemassa eräitä kivoja tyyppejä... Tähän asti olen nähnyt alpakoita vain kuvista, joten oli hauska vihdoin päästä näkemään niitä ihan livenä. Kyselin alpakoiden emännältä, mitä hän aikoo tehdä villoilla. Pitää kuulemma itse ja kehräyttää joskus langaksi. Noista langoista tulee kyllä aikanaan syntymään varmasti erittäin lämpöisiä (kaikin tavoin) vaatekappaleita tai asusteita, kun ne on neulottu omien lemmikkien villoista.

Asiasta toiseen. Olen viime päivinä (tai oikeastaan kuukausina) miettinyt blogini kohtaloa. Vaikka usein editorin aukaistessani menen täysin lukkoon enkä edes osaa kirjoittaa kovin luontevasti, niin silti olen jollain tapaa pitänyt blogin pitämisestä. Silti pohdituttaa, onko tässä kuitenkaan mitään tolkkua. Onko mitään syytä pitää blogia, jos siihen kirjoittaa vain harvakseltaan? Ja onko sekään mistään kotoisin, ettei saa valmista aikaiseksi niin paljon kuin haluaisi? No, aika näyttää, kuinka tämän blogin käy.

Ennen loppukaneettia vielä muutama kesäkuva. Minusta kesä kiteytyy vihreyteen, kukkiin ja vesisateeseen. Sinistä taivasta ja kumpupilviä ei tietysti saisi unohtaa, mutta ne jätettäköön tällä kertaa joukosta pois.

Ja sitten ihan vihoviimeiseksi lopuksi. Kiitos kaikille osanotosta!

Kaksi on joukosta poissa

2009-05-21T22:35:00.008+03:00

Anteeksi, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Koko kevät on mennyt alakuloisissa ja raskaissa tunnelmissa. Olen saatellut tämän kevään aikana hautaan elämäni ainoat käsityölliset esikuvani - isotätini ja mummoni. Pian viime tekstin julkaisun jälkeen kuoli isotätini. Hautasimme hänet huhtikuun alussa. Isotädin hautajaisista ehti kulua pari viikkoa ja sitten kuoli mummoni. Hautajaiset olivat pari viikkoa sitten. Ikävä on kova, vaikka järki sanookin, että vanhan ja sairaan on parempi kuolla kuin elää kituuttaa. Mummoni ehti täyttää tammikuussa 93 vuotta, joten hän sai elää pitkän ja rikkaan elämän. Se sentään lohduttaa hiukan.

En ole kyennyt kovin kummoisiin käsityösuorituksiin, mutta jotain olen sentään neulonutkin. Muutama viikko sitten valmistui Lace Ribbon Scarf. Huivin ulkonäkö on miellyttänyt minua jo pitkään, joten olipa jo aikakin tarttua tähän työhön. Neuloin huivin kahdesta vyyhdistä Sivillaa kolmosen puikoilla. Lopputulos on kiva ja mukava. Tulee varmasti käyttöön!

Suomi-neito kansallismaisemassa... Kamerani kaukosäädintä ei muuten ole löytynyt mistään, joten uskon sen hävinneen jollakin juttukeikalla. Jouduin ostamaan uuden. Onneksi tuo ei ollut mikään kovin kallis vahinko.

Kevään aikana on tapahtunut jotain hauskaakin. Voitin jo aikoja, aikoja sitten Arja neuloo -blogin arpajaisissa aivan mielettömän upean palkinnon. Sain kerän Opalin sukkalankaa ja kolme vyyhtiä ohutta villalankaa, suussasulavan herkullisia suklaita ja silmukkamerkkejä. Olen toki kiitellyt Arjaa jo sähköpostitse, mutta kiitos vielä kerran näin blogin välitykselläkin!

Blogini sai kevään aikana myös pari tunnustusta, mutta niitä en nyt taida enää laittaa eteenpäin. Kiitos teille, Hekku ja Näppi!

Lace Cuff Anklets

2009-03-11T12:18:00.005+02:00

Nyt on hyvä draivi keskeneräisten käsitöiden suhteen, joten en haaskaa tällä kertaa aikaa minkäänlaisiin tylsiin analyyseihin tai muuhun vastaavaan, vaan menen jatkamaan neulomista. Sitä ennen naputan kuitenkin muistiin joitakin tietoja tästä sukkaparista.

Sukkien ohje on kirjasta Favorite Socks - 25 timeless designs. (Lace Cuff Anklets / Ann Budd) Näitä sukkia neuloessa ei päässyt tylsistymään, sillä niissä on sopivasti vaihtelua. Tästä syystä pidin tästä mallista hirmusti. Lopputuloskin on kerrassaan soma. Lankaa tähän pariin taisi kulua noin 100 grammaa.

Valokuvat eivät ole mitään huippuotoksia. Mälsää. Olisin mieluusti ottanut näistä sukista parempia ja kauniimpia kuvia, mutta minkäs teet, kun kameran kaukosäädinkin on jossain hukanteillä.

Jollen nyt pahasti satu haksahtamaan johonkin muuhun käsityöhön, niin seuraavan kerran olisi tarkoitus esitellä yksi petrolinvärinen palmikkotakki. Vihdoin ja viimein.

Kauan sitten unohdetut jäätelöraidat

2009-03-03T17:01:00.020+02:00

On hämmästyttävää, kuinka paljon muistoja käsityö voi sisältää. Voi olla, että tässä ei ole mitään uutta kenellekään muulle, mutta itse en ole sitä tajunnut koskaan aikaisemmin.

Muistin yhtenä unettomana yönä jo aikoja sitten aloittamani virkatun kaulaliinan. Minun oli aivan pakko etsiä tekele käsiini ja jatkaa siitä, mihin viime vuoden maaliskuussa olin jäänyt. Virkkasin vähän aikaa ja vaivuin ajatuksiini. Hetken päästä mieleen alkoi tulvia muistoja vierailusta miehen sukulaisiin Hirvensalmelle. Aivan kuin olisin istunut vanhan maalaistalon avarassa tuvassa uunin vieressä virkkaamassa niin kuin vuosi sitten tein. Tunsin nenässäni kuivattujen kukkien tuoksun ja kuulin korvissani lattian narinan ja kellon raksutuksen. Tuntui kuin pimeä yö olisi ollut tulvillaan maaliskuisen iltapäivän kultaista auringonvaloa. Jep, tämä ON aika imelää, mutta silti kovin elävää ja todellisen tuntuista.

Tuntuu mukavalta, että tämä kaulaliina on nyt valmis. En ymmärrä, miksi hylkäsin sen aikanaan. Ehkä en osannut virkata riittävän siististi?

Lanka on Novitan Floricaa. Virkkailin kolmosen koukulla. Lanka oli muuten ihan passelia, mutta luonnonvalkoisessa langassa oli toisin paikoin aika ohuita kohtia. Pidän Floricaa kyllä ihan hyvänä lankana, joten en halua valittaa paksuusvaihtelusta sen enempiä. Luultavasti moinen oli vain tuon yhden valkoisen kerän ongelma, sillä muissa kerissä en ole paksuusvaihteluun törmännyt.

Mitäköhän seuraavaksi valmistuu? Ei uskalla arvailla.

Kaikkea kivaa

2009-02-22T15:38:00.007+02:00

Välillä on ihan mukava vaan katsella lankoja ja silitellä niitä. Etenkin, jos kerät sattuvat olemaan jotain mielettömän pehmoista ja silkoista. Täytyy tunnustaa, että välillä minulle tulee rimakauhu näin hienojen lankojen kanssa. Pelkään, että tärvelen langan jotenkin tai en keksi langalle riittävän hyvää käyttötarkoitusta.

Jos Debbie Blissin langat ovat hienostelulankoja, niin tuo alakuvan ruskea lanka on niin rehellistä lankaa kuin vain olla voi. Tilasin Laurilan tilalta 1,5 kiloa villalankaa reiluun palmikkotakkiin. Sain yllärinä vyyhdin laamasilkkiä! Laamasilkkilankaa ei turhaan kehuta tilan sivuilla luksuslangaksi, sillä siltä se tosiaan vaikuttaa.

Neulomiskokemuksia en voi vielä näistä langoista kertoa, sillä ennen näihin vyyhteihin tarttumista pitäisi neuloa edes yksi keskeneräinen valmiiksi.

Muita viime aikojen kivoja juttuja ovat olleet talviset säät ja luonnonilmöt. Karvaiset kaverini ovat talvesta ihan yhtä riemuissaan. Jänisten ja myyrien jättämät jäljet juoksuttavat kuonokkaita, kun taas minä viihtyisin metsän hiljaisuudessa kaikessa rauhassa.

Ruskea koira ja vangittu prinsessa.

Minulle on kertynyt luontokuvia kansioihin aivan tolkuttomat määrät, mutta julkaisen tässä vain yhden kuvan, kun olen muistaakseni koettanut rajata blogini koskemaan vain neulomisasioita.

Pari viikkoa sitten oli upea kuutamo, joten tein kameran kanssa pienen öisen kuvausretken. Kuutamoisen yön painostava tunnelma, varjojen tumma synkkyys ja kuunvalon suorastaan hämmentävä kirkkaus kiehtovat kerta toisensa jälkeen yhtä paljon. Tunnelmaa on täysin mahdotonta kuvata sanoin tai edes kuvin.

Tämmöisiä tällä kertaa. Lähden neulomaan.

Harmaa ja alpakkainen

2009-02-16T13:26:00.006+02:00

Hymyilyttää. Tänään oli ihanainen auringonpaiste ja uusi villapaitakin on lämmin ja aika kiva. Olen myös saanut ahaa-elämyksen siitä, minkälaisista neuleista pidän ihan oikeasti.

Pusero on tikuttu Novitan alpakkalangasta. Luin joskus jostain, että alpakan ominaisuuksista johtuen joustimet pitäisi neuloa hyvin napakasti tai olisi jopa suositeltavaa vältellä niitä. No, minäpä en vältellyt joustimia, enkä edes neulonut niitä erityisen tiukasti, vaan haluan testata, miten käy. Todennäköisesti joustimet lörpsähtävät jonkin ajan kuluessa, mutta eipä haittaa. Pujottelen sitten ohutta kumilankaa niihin tai annan olla sellaisenaan.

Lankaa kului vähän päälle 11 kerää. Kun Novitan alpakkalanka loppui, neuloin jatkeeksi Katian Alpacaa. Metrimäärä on täsmälleen sama ja värikin prikulleen sama, joten kävi hyvä säkä korvaavan langan suhteen.

Novitan Alpaca ei ole mikään alpakkalankojen aatelinen, mutta ihan ok lanka kuitenkin. Neulepinta on hiukan kutittavaa, mutta ei häiritsevässä määrin. Onneksi lanka osoittautui ihan kohtalaiseksi, sillä tätä on varastossa vielä kahteen neuleeseen. Tummanharmaasta tulee aikanaan neulepusero ja beigestä slipari.

Muistan, että olen kirjoitellut tästä langasta ja suunnitelmista sen varalle jotain joskus. Se joskus oli lokakuussa 2007! Oikeasti voisin vähän koettaa nopeuttaa näitä prosesseja, että saisin suunnitelmista totta lyhyemmässä ajassa. Tosin tässä tapauksessa lopputulos ei muistuta suunnitelmieni neuletta millään tavoin. Tästä piti alkujaan tulla palmikollinen neuletakki...

Rumia ajatuksia (rumasta villapaidasta)

2009-01-23T21:20:00.004+02:00

Kävin viime tiistaina paikkakunnan neuletapaamisessa ja ryhdyin puhelemaan siellä ajatuksesta, joka on ihan kahjo, mutta kuitenkin hyvin, hyvin houkutteleva. Haluaisin tehdä maailman rumimman villapaidan. Ja oikeastaan haluaisin nähdä, voiko rumassa sittenkin olla jotain viehättävää.

Mietimme porukalla, minkälainen on maailman karsein villapaita. Nähtävästi ruma villapaita syntyisi käyttämällä sekaisin sileitä neulelankoja, glitter-, muhkura- ja tikapuulankoja ja erikokoisia puikkoja (ja mahdollisesti myös erilaisia neulojia) epäsiistin neulepinnan aikaansaamiseksi. Neulemalli voisi olla jotain säkkimäistä ja virahtanutta. Hartioita voisi korostaa olkatoppauksilla. Ehkä mielellään kaksilla päällekkäin. Värit voisivat olla mahdollisimman epäsopivia toisiinsa nähden. Imelät pastellit sinapinkeltaisen, metsänvihreän ja shokkipinkin kera tekevät vaikutuksen keneen tahansa.

No, vielä en ole alkanut neuloa maailman karseinta villapaitaa, mutta sen sijaan olen ollut ahne ja aloittanut yhden uuden projektin. Tilasin Antikka.netistä itselleni Tsehovin novelleja, joten halusin aloittaa neuleen, jota voi tehdä samalla, kun luen uusvanhoja kirjojani. Pelkkää sileää ja joustinta, lanka Novitan Alpacaa. Upeaa lankaa ja tuo harmaan sävy on ihan älyttömän kaunis!

Jos joskus saan ihan oikeasti aikaiseksi maailman rumimman villapaidan, niin lupaan värvätä jonkun malliksi, stailata ja ottaa kuvat muotilehtien tyyliin! Se on saletti.

Haasteita tiukkikselle

2009-01-11T12:48:00.006+02:00

Olen viimeksi neulonut kirjoneuletta joskus 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa, mutta sittemmin innostuin palmikoista. (Ja välillä olinkin monta vuotta neulomatta yhtään mitään.) Nyt kiinnostus kirjoneuleisiin on palailemassa, mutta homma ei olekaan niin helppoa kuin se oli ennen. Neulekäsialani on muuttunut aivan liian tiukaksi. Aloittelin Laila's Sockseja jo viikko sitten, mutta olen joutunut aloittamaan tämän projektin ainakin pari kertaa alusta asti, kun kirjoneuleesta tulee joka kerta aivan liian tiukkaa. Tässä olisikin yksi haaste alkaneelle vuodelle: opetella uudestaan neulomaan kirjoneuletta.

Olen ollut flunssassa, joten kaipasin jotain pientä ja helppoa tekemistä. Varastosta löytyi ennestään Sandnesgarnin Alfaa ja Ravelrystä kiva ohje, joten mikäpä oli neuloessa. Käytin joustimiin vitosen puikkoja ja muuten kotsa on neulottu kutosen puikoilla. En tohtinut pingottaa myssyä kauheasti, vaikka ehkä olisi pitänyt, että siihen olisi saanut vähän enemmän löysyyttä. Tekele olisi varmaan paljon kivemman näköinen vähän löysempänä, luulen. Ravelryssä on muuten tosi upeita toteutuksia tästä mallista, käykäähän vilkaisemassa!

Raahauduin eilen pihalle kuvien ottamisen toivossa. Ehdin napsia parikymmentä kuvaa ennen kuin alkoi tihuttaa jotain veden ja lumen sekaista. Harmi kyllä ottamani kuvat olivat aika karseita... Ehdin lisätä yhden poseerauskuvan Ravelryyn, mutta minun oli ihan pakko poistaa se, sillä se oli oikeasti ihan kauhea. Haluan lisätä tänne blogiin yhden noista otoksista, vaikka itse pääasia eli uusi kotsani ei näytäkään siinä parhaita puoliaan. Itse asiassa haluan oikeastaan kehuskella Icarus-huiviani. Ihan alkuun epäilin, ettei noin isoa huivia tule juuri käytettyä, mutta tuo epäilys on osoittautunut ihan vääräksi. Icarus on ehdottomasti yksi eniten käyttämistäni neuleista. Se ei ole liian hieno, ei liian pitsinen ja se on riittävän iso ollakseen lämmittävä. Olen ihastunut tähän huiviin niin paljon, että aion neuloa toisen samanlaisen. Kitten Mohair on kestänyt käyttöä hienosti, joten voisin harkita toisen Icaruksen neulomista samasta langasta.

Olen nyt innostunut siinä määrin päähineistä, että olen etsinyt läjäpäin kaikenlaisia kivoja ohjeita Ravelryn ihmemaasta. Toisaalta haluaisin tehdä jotain myssyntapaista ihan omasta päästä säveltämällä. En ole erityisen rutinoitunut päähineiden neuloja, joten siinä voisi olla toinen haaste tälle vuodelle. Ihan ekaksi pitäisi kuitenkin koittaa parantua tästä flunssasta. Köhköh.

Vuoden viimeiset asiat

2008-12-31T16:22:00.001+02:00

Sinne se meni, joulu. Päivät tuntuivat kestävän ikuisuuden, tuli neulottua, luettua ja vaan oltua. Kaikkein parasta tässä joulussa oli lapsuuden jouluista muistuttava taianomaisuus ja riemu. Tummat illat, jouluvalot ja viipyilevät varjot, joulukuusen tuoksu, joululahjaksi saatu lanka....

Neuloin pyhien aikana pari pientä juttua. Toinen näistä on Greenery Hat, jonka ohjeeseen törmäsin Ravelryssä seikkaillessani. Valitsin projektiin langaksi ONLinen Tessan, mikä oli aika huono valinta. Tessa ei ole mielestäni parhaimmillaan palmikoissa, ainakaan silloin, kun neulepinnasta on tarkoitus tulla napakkaa. Suorastaan ärsyttää pistää näkyviin tuo ylempi noista pipokuvista, kun siitä näkee niin selvästi, kuinka epäsiistejä nuo palmikot ovat. Mikä ihmeellisintä, epäsiisteys vaivaa nimenomaan noita oikealle kampeavia silmukoita. No... Seuraavaan projektiin sitten jotain muuta lankaa. Onneksi tuo epäsiisteys ei näy noin huomattavasti silloin, kun pipo on päässä.

Sain pikkuveljeltäni joululahjaksi 4 kerää Isoveljeä. Laitoin vihreänkirjavat Isoveljet heti puikoille ja tuloksena oli simppeli kaulaliina, johon kului lankaa kolmen kerällisen verran. Mies kuulemma haluaa tämän kaulaliinan omakseen.

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Olisin halunnut tehdä tämän kuluneen vuoden aikana kaikenlaista, mutta aika, rohkeus tai jaksaminen eivät riittäneet. Jospa ensi vuonna?

Neuleikasta uutta vuotta kaikille! Minä lähden nyt piirtelemään vähän kuvia ja neulomaan mallitilkkuja.

Hyvää joulua!

2008-12-23T12:39:00.003+02:00

Siinä se on, minun villatakkini takakappale. Kahtena somana lankakeränä... Onneksi älysin tsekata langan määrän edes tässä vaiheessa, ettei tarvinnut pidemmälle neuloa. No, riittääpähän puuhaa joulun pyhiksi.

Sen pidemmittä puheitta, hyvää joulua!

Sekalaista sälää

2008-12-21T17:04:00.000+02:00

Olisikohan aika kirjoittaa jotain?

Ihan ekaksi pitää elvistellä sillä, että olen saanut hauskaa postia syksyn aikana. Ensinnäkin sain Hekulta 30-vuotislahjaksi aivan mielettömän upeaa lankaa. Tämä on ihan kuin akvarellivärein maalattua, katsokaa vaikka itse.

Sitten sain Piikkarilta ihastuttavaa merinovillalankaa herkullisen marjaisissa sävyissä. Lähetin Piikkarille poronsarvinappeja, mutta olin kyllä sitä mieltä, etten kaipaa mitään korvausta napeista, koska niiden tekemisestä ei aiheutunut miulle mitään vaivaa tai muuta sellaista. Mutta Piikkaripa lähetti minulle ihan mielettömän ihanan yllätyksen. Nyt on vaan ongelma: en millään raaskisi käyttää kumpaakaan näistä ihanista lahjuksista... Koska tiedostan, että on aivan älytöntä hautoa lankoja, niin aion kyllä tehdä niistä kevättalvella jotain kaunista ja käytännöllistä.

Lankojen lisäksi olen saanut virolaisia käsityölehtiä eräältä virolaiselta Ravelry-kaveriltani, mutta kuvaa minulla ei nyt tässä ole esittää.

Syksy on mennyt aika vähillä neulomisilla, kun en ole ollut innostunut oikein mistään projektista. Olen aloitellut vähän kaikenlaista, mutta mikään ei ole napannut erityisemmin. Nyt vihdoin kaksi neuletta ovat innostaneet minua niin, että olen pistänyt toimeksi. Toinen näistä kahdesta on neuletakki Schoellerin Condor Fein -langasta. Tämä valmistunee aika nopsasti? Kuva on otettu eilen, mutta tämän päivän tilanne on se, että takakappale on lähes valmis.

Toinen minua suuresti innostavista neuleista on ukkosensininen neulepusero Smartista. Tässä on nyt nähtävillä vain mallitilkkuja, sillä takakappale jää tälläkin kertaa ilman palmikkoja. Pidän tästä sinisen sävystä erittäin kovin ja toiveeni tämän neuleen suhteen ovat korkealla. Vähän kyllä pelottaa intoilla etukäteen, sillä mistäs sen tietää, mitä tästäkään lopulta tulee. Inspiraatio tähän villapaitaan on muutes syntynyt edellisen postin vihreästä takista.

Joulu lähestyy näemmä uhkaavasti, mutta en ole neulonut yhtään ainutta joululahjaa. Vielähän tässä ehtisi...

Lopuksi vielä ihan hirmusti kiitoksia Jaanalle, Ausiferille ja Lotalle saamistani tunnustuksista. Tämmöinen lämmittää mieltäni suuresti, etenkin kun tämän blogin päivittäminen on ollut harvanlaista tänä vuonna.

Vihreää

2008-11-20T15:34:00.008+02:00

En muista, olenko todennut tätä aikaisemmin, mutta bloggaamisesta ei saisi pitää pitkiä taukoja. Jutun juoni tuntuu aina häviävän, ja sitten on kauheita vaikeuksia saada juttu kulkemaan rennosti. Mutta jospa se taas tästä...

Taisin viimeksi kertoilla, että vihreän villatakin kanssa oli ongelmia? Niitä tosiaan oli, enkä oikein tiedä, miten sen kaiken muotoilisin. Toisaalta vähän hirvittää kertoa vastoinkäymisistä, sillä tarkoitus ei ole antaa kuvaa, että neulominen olisi minulle yhtä säheltämistä ja hampaiden narskutusta.

Tämänkin neuleen kanssa oli sama ongelma kuin melkein aina: lanka tahtoi ihan väkisin loppua kesken. Tarkoitukseni oli neuloa vähän väljemmin istuva vaate, mutta kun lanka ei halunnut riittää nappilistoihin, niin jouduin tekemään vähän kinkkanamman version. Kauluskin olisi saanut olla vähän korkeampi. Jos kauluksen takaosa ei ala pysyä alhaalla, niin ompelen sen muutamalla pienellä pistolla kaksinkerroin. Johan pysyy.

Kuittaan tuon langan riittävyysongelman aika kepeästi, mutta siinä vaiheessa, kun tajusin, ettei takista tule sen kaltaista, kuin olisin halunnut, ei paljon hymyilyttänyt. Etukappaleetkin näyttivät ihan liian kapeilta ollakseen sopivat mihinkään harmoniseen kokonaisuuteen, joten teki mieli tunkea koko roska jonnekin, mistä se ei enää ikinä löydä tietään päivänvaloon. Kaiken kruunasi ruskea koirani, joka oli alkanut pitää takkia makuualustanaan, joten ajattelin, että olkoon sitten koiran vilttinä. Koska kuitenkin olen oikein rakastunut tuohon syvänvihreään väriin (joka ei muuten näissä kuvissa näy lainkaan oikein), päätin sinnitellä loppuun asti. Se kannatti, sillä takkihan on just passeli sellaisena kuin se nyt on.

Olen neulonut takin Isoveljestä 5 mm:n puikoilla. Lankaa kului noin 9 kerää. Minun oli muutes pakko antaa Isoveljelle yksi tähti enempi tämän neuleen perusteella, sillä se tuntuu paljon mukavammalta päällä kuin punainen Lingonberry. Neulepinta tuntuu pehmeämmältä ja notkeammalta. Saattaa olla, että neulepinta on hieman kärsinyttä jo, kun koira on vetänyt päiväunia sen päällä, mutta mitäpä tuosta.

Lopuksi vielä poseerauskuva tuosta viime postin vihreästä neuleesta. En sittenkään värjännyt tekelettä, vaikka jo ehdin hankkia väritkin. Päätin pitää vihreän puseron kotineuleena ja värjään ostamillani väreillä jotain muuta joskus.

Olen saanut viime aikoina kaikenlaista hauskaa postia, mutta kun kuvat ovat vielä ottamatta, niin esittelen noita juttuja seuraavalla kertaa. Pari uutta neulomustakin on laitettu aluille.

Rumaa ja tylsää

2008-10-24T13:58:00.006+02:00

Täällä ei tarjota tällä kertaa kuvia mistään kauniista ja palmikkoisesta neuleesta, vaan yhdestä ihan tylsästä puserosta, joka kaipaa kovasti värjäystä. Vaikka pidänkin melkein kaikista väreistä ja vihreästä erityisesti, tässä puserossa on kuitenkin sellainen sävy, etten yksinkertaisesti pysty katselemaan sitä.

Jos muuten ei arvaisi, että on syksy, niin viimeistään sen huomaa blogini synkkäsävyisistä kuvista. Koska minulla ei ole minkäänlaista lisävaloa, eikä ulos sateeseenkaan oikein kiinnosta lähteä kuvaamaan, niin esittelen poseerauskuvat sitten, kun olen värjännyt tämän tuotoksen. Vai kannattaako 7 veljeksestä tehtyjä juttuja ryhtyä edes värjäämään? Taidan kokeilla, koska rahan menetys ei ole suuren suuri, jos kokeilu menee piloille. Turkoosia?

En ole tainnut esitellä lemmikkejäni tässä blogissa lainkaan? Yksi koirakuva on ihan pakko laittaa tähän, kun kaveri tuppaantui ihan väkisin kuvausavuksi.

Koska nyt on viimeistelydraivi päällä, lähden viimeistelemään vihreän palmikkotakin, jonka kanssa onkin saanut kiristellä hampaita ihan urakalla. Raporttia kaikista vastoinkäymisistä seuraavassa postissa.

Kirjaisat ja lankaisat aarteeni

2008-08-25T12:46:00.006+03:00

Törsäsin...

En esittele noita kirjoja sen kummemmin, mutta on pakko vähän kehaista tuota Inspired to knit -kirjaa. Inspiroiduin jo ensiselailulla! Vaikka monet neuleista eivät välttämättä ole aivan ominta tyyliäni, niin silti tuli tunne, että niistä on saatava jotain puikoille piakkoin. Inpired cable knits ei sykähdyttänyt aivan yhtä voimakkaasti.

Kirjojen lisäksi ostelin vähän lankaa. Novitan uutuuslangat kiinnostivat, joten ostin pari kerää tummanruskeaa Stonea ja sen verran sinistä Cloudia, että siitä voisi saada vaikka neuletakin aikaiseksi. Keskellä oleva petrolinvärinen lanka on Dropsin Silke Alpacaa. Tekisi mieli jo aloittaa jotain näistä langoista, mutta jospa nyt vähän aikaa vielä malttaisin mieleni. Voisin kuitenkin jo piirrellä luonnoksia ja etsiskellä sopivia pintaneulevaihtoehtoja. Palmikoita vai jotain muuta...? Valinta tulee olemaan vaikea.

En ole luova, enkä osaa keksiä otsikkoa

2008-08-21T13:02:00.011+03:00

Olen jostain syystä jo pitkään halunnut kirjoittaa jotain luovuudesta ja tekemisen ilosta, vaikka en välttämättä ole oikea henkilö tekemään sitä. Nykyisellään nimittäin tuntuu, että minussa ei ole luovuutta minkään vertaa ja toisaalta tekemisen riemunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin.

Tästä aiheesta kirjoittaminen tuntuu vaativan vähän vanhojen muistelemista. Suljen silmät ja muistelen itseäni pienenä, arkana ja kömpelönä ekaluokkalaisena, joka ei tuntunut sopivan mitenkään kouluun. Olin aikamoinen rassukkaa ja opettajakin tuntui lellittelevän minua vain säälistä... Muut samanikäiset olivat rutosti minua taitavampia melkein kaikessa. En muista, että olisin kadehtinut toisia koululaisia heidän taidoistaan, mutta toivoin kyllä monesti, että olisin ollut osaavampi.

Vuosi 1985 oli vihervuosi ja tuohon teemaan liittyen järjestettiin ainakin Etelä-Karjalassa piirustuskilpailu, jonka aiheena oli "viihtyisä koulun piha". Kilpailuun oli tietysti osallistuttava ja niinpä sitten jokainen sai piirtää/maalata mieleisillään välineillä kuvan viihtyisästä koulun pihasta. Muistan, kuinka ihastelin luokkakamujen säntillisesti piirrettyjä kouluja ja piirrosten yleistä siisteyttä. Minun piirrokseni koulu muistutti lähinnä kaatumaisillaan olevaa sinistä latoa, jonka ympärillä lainehti niitty värikkäine kukkineen. Kaiken yllä läkätti keltainen aurinko.

Kului pitkä aika ja yllättäen sain tiedon, että minun kuvani oli voittanut ala-asteelaisten sarjan. Olin aivan ihmeissäni. Olin varma, että tuomarit sanovat palkintojenjakotilaisuudessa ykköspalkinnon kuuluvan jollekulle toiselle. Mutta ei. Sain palkintoni ja samalla sain kuulla, että tuomareita oli kuvassani viehättänyt vahva värien käyttö, energisyys ja ilmeisesti sitä pidettiin luovana, että minun kouluni sijaitsi niityllä.

No. Jos joskus siis olen ollut luova, niin mihinkäs se luovuus on sittemmin mennyt luuraamaan? Olisikohan aika rukata omaa pääkoppaansa uuteen järjestykseen ja alkaa suhtautua käsitöihin vähän toisella tapaa? Olisiko aika nyt vihdoin toteuttaa niitä ihan älyttömiltä tuntuvia käsityöllisiä suunnitelmia, joita on kertynyt pöytälaatikkoon aika paljon, mutta joita ei koskaan ole uskaltanut toteuttaa? (Vaikka kysymykseni on lähinnä retorinen, niin minun on pakko vastata siihen itse riemusta kiljuen, että joo.)

Sitten luovuusasioista neuleasioihin. Vihreä neuleeni ei tulekaan olemaan pusero, vaan takki. Neuletakit ovat puseroita huomattavasti kätevämpiä, joten vaihdoin suunnitelmaa. Tästä neuleesta tulee tietynlainen toisinto aiemmille neulepuseroilleni, eli etukappaleille tulee palmikot, mutta takakappaleelle ei. Olisin halunnut jotain muutakin etukappaleille, mutta huomasin, että kappaleista loppuu tila kesken, jos alan ängetä sinne muutakin. Takakappaleille en palmikoita neulo, koska tuo Enclosed cable tuntuu olevan aika pullea tapaus. En halua tuntea palmikoita selässäni, kun nojaan johonkin, joten olkoon takakappale sileää. Tästä neuletakista tulee nyt tämmöinen aika tylsä tapaus, mutta koska pariin seuraavaan palmikkoprojektiin tulee vaihtelua, en ala molista asiasta tämän enempiä. Alan seuraavina palmikkoprojekteinani työstää petrolinväristä villatakkia ja epäsymmetristä valkoista sliparia. Johan noitakin on tarpeeksi tullut haudottua.

Olen suunnitellut takkiin napeiksi naapurin sorvaamia puunappeja. Nuo napit ovat minusta hirmuisen kauniita, enkä oikein voi kuvitellakaan neuleeseen mitään muita nappeja.

Tässä vaiheessa en osaa kirjoitella vihreästä takistani muuta. Pitänee siis laittaa puikot suihkimaan, että saan työn valmiiksi pian ja pääsen ylistämään neuleen syvänvihreää väriä...

Lingonberry

2008-08-14T21:53:00.007+03:00

Täällä ollaan! Kesä on tuntunut pitkältä ja kiireiseltä, mutta aina jossain välissä olen saanut aikaan muutaman kerroksen ja niinpä punainen villatakkini on tullut vihdoin ja viimein valmiiksi.

Tämä villatakki (jonka nimesin värinsä vuoksi Lingonberryksi) oli mielestäni hirmuisen mukava neuleprojekti. Jo pitkään olen suhtautunut neulomiseen liian tiukkapipoisesti, mikä on ollut suorastaan raivostuttavaa. Nyt kuitenkin sain höllättyä pipoa, ja neulominen on tuntunut vaihteeksi oikein mukavalta. En halunnut kiirehtiä villatakkiani valmiiksi, vaan pidin välissä pitkiä taukoja, jolloin en neulonut silmukan silmukkaa. On tuntunut virkistävältä huomata, että neulomiseen voi taas suhtautua rennosti.

Lingonberry on neulottu Novitan Isoveljestä. Lankaa oli kyllä ihan mukava neuloskella, mutta valmis neulepinta vaikuttaa jo uutuuttaan hivenen nuhjuiselta. Käyttökokemuksia ei ole vielä kertynyt paljoakaan, joten langan kestävyydestä käytössä en osaa sanoa mitään. Minulla on Isoveljeä varastossa vielä vihreänä, ja ajattelin koettaa päästä eroon niistä neulomalla ne samantien villapaidaksi. Idea villapaidasta on vielä jossain määrin keskeneräinen, mutta olen kuitenkin aloittanut neulomisen jo. Kirjoittelen vihreästä projektista jotain lähiaikoina.

Tähän väliin voisi kirjoitella jotain tietoja, ettei unohdu laittaa niitä muistiin. Neuloskelin Lingonberryn vitosen puikoilla. Lankaa neuleeseen kului noin 750 grammaa. Palmikkokuvio on taas kerran napattu Viikinkineuleet-kirjasta.

Tein neuleeseen tarkoituksella hivenen ylipitkät hihat, sillä olen täysin kyllästynyt vaatteisiin, joiden hihat ovat minulle liian lyhyet. Ärh.

Näissa kuvissa villatakin kiinnittimenä toimii hopeasolki, sillä en millään löytänyt varastoistani sopivia nappeja. Mallailin neuleeseen ihan kaiken värisiä nappeja, mutta mikään ei näyttänyt hyvältä. Täytyy varmaan suosiolla lähteä käväisemään nappikaupassa.

Lempifarkutkin näyttävät sopivan punaisen villatakin kaveriksi ihan kivasti. Ja katsokaas! Hiukset ovat lyhentyneet noin 35 sentillä viikko sitten. Vähänkö outoa olla jälleen lyhythiuksinen!