Syyspäiviä odotellessa

Kiitos edellisen postin kommenteista. En edelleenkään tiedä, kuinka suhtautuisin tähän blogiin, mutta en nyt kuitenkaan taida lopettaa sitä. Jotain uudistusta kaipailen kuitenkin. Täytyy mietiskellä, mitä se uudistuminen oikein olisi. Icarus tuli vihdoin kuvattua. Tarkoitukseni on käyttää sitä kaulahuivina ja oikeastaan jo odotan kirpakoita syyspäiviä. Eilisilta oli lämmin, mutta kuvien vuoksi päätin sonnustautua villatakkiin. Kun siirsin otoksiani kamerasta koneelle, mies tuli selän taakse ihmettelemään, kuinka viluiselta näytän kuvissa. Hah. Taisin onnistua oikean mielikuvan luomisessa. Voin kuitenkin vakuuttaa, että minua ei paleltanut yhtään, vaan oikeasti olin aika tuskissani kuumuudesta. Vaan mitäpä ei bloggaaja tekisi kuviensa eteen?

Huivi on neulottu Schoellerin Alpaka Naturista (28/2), jota minulle on kertynyt varastoon joitakin kartiollisia. En ole aikaisemmin neulonut langasta mitään, mitä nyt vähän jossain vaiheessa aloittelin yhtä puseroa. (Se jäi kesken, kun puseron helman kanssa tuli ristiriitoja.) Lankaa on erittäin helppoa ja miellyttävää neuloa, joten kyllä siitä täytyy saada jotain muuta pian puikoille. En tähän hätään muistanut langan koostumusta, joten googletin ja tsekkasin tiedot myös Ravelrystä. Lanka näyttää olevan merinon ja alpakan sekoitusta, mutta prosenttiosuudet vaihtelevat eri lähteiden mukaan. Schoellerin omat sivut kertovat, että langassa on 70 % merinoa ja 30 % alpakkaa. Neuloin huivin kaksinkertaisella langalla 3,5 mm puikoilla. Valmis neulepinta tasoittui kastelussa hienosti ja näyttää, että ainakin huiveihin tämä lanka sopii passelisti.

Taidan päättää raportin tähän. Icarus on nähty niin monessa blogissa ja niin monta kertaa, että eipä siitä ole mitään uutta sanottavaa. Malli on kiva ja helppo ja tällä kertaa se ei tuntunut yhtään puuduttavalta, toisin kuin ekalla kerralla.

Kesä!

Kesä on tullut ja tempaissut minut mukaansa. En tajua, kuinka niin on päässyt käymään, sillä en ole koskaan ollut mikään kesäihminen. Mutta hyvä näin. Neulomiselle ei ole ollut juurikaan aikaa. Istun päivät konttorirottana ja vapaa-aikana kirjoittelen lehtijuttuja ja koetan hoitaa taimibisneksiä. Olen myös pitkästä aikaa innostunut pyöräilystä. Ja koiratkin pitää lenkkeilyttää joka päivä. Puuh... Takaan kuitenkin, että tuo Icarus kasvaa vielä isoksi, jopa jo ihan lähiaikoina.

Tässä välissä on ihan pakko mainita, että kävin kuluneella viikolla haastattelemassa eräitä kivoja tyyppejä... Tähän asti olen nähnyt alpakoita vain kuvista, joten oli hauska vihdoin päästä näkemään niitä ihan livenä. Kyselin alpakoiden emännältä, mitä hän aikoo tehdä villoilla. Pitää kuulemma itse ja kehräyttää joskus langaksi. Noista langoista tulee kyllä aikanaan syntymään varmasti erittäin lämpöisiä (kaikin tavoin) vaatekappaleita tai asusteita, kun ne on neulottu omien lemmikkien villoista.

Asiasta toiseen. Olen viime päivinä (tai oikeastaan kuukausina) miettinyt blogini kohtaloa. Vaikka usein editorin aukaistessani menen täysin lukkoon enkä edes osaa kirjoittaa kovin luontevasti, niin silti olen jollain tapaa pitänyt blogin pitämisestä. Silti pohdituttaa, onko tässä kuitenkaan mitään tolkkua. Onko mitään syytä pitää blogia, jos siihen kirjoittaa vain harvakseltaan? Ja onko sekään mistään kotoisin, ettei saa valmista aikaiseksi niin paljon kuin haluaisi? No, aika näyttää, kuinka tämän blogin käy. Ennen loppukaneettia vielä muutama kesäkuva. Minusta kesä kiteytyy vihreyteen, kukkiin ja vesisateeseen. Sinistä taivasta ja kumpupilviä ei tietysti saisi unohtaa, mutta ne jätettäköön tällä kertaa joukosta pois.

Ja sitten ihan vihoviimeiseksi lopuksi. Kiitos kaikille osanotosta!

Kaksi on joukosta poissa

Anteeksi, etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Koko kevät on mennyt alakuloisissa ja raskaissa tunnelmissa. Olen saatellut tämän kevään aikana hautaan elämäni ainoat käsityölliset esikuvani - isotätini ja mummoni. Pian viime tekstin julkaisun jälkeen kuoli isotätini. Hautasimme hänet huhtikuun alussa. Isotädin hautajaisista ehti kulua pari viikkoa ja sitten kuoli mummoni. Hautajaiset olivat pari viikkoa sitten. Ikävä on kova, vaikka järki sanookin, että vanhan ja sairaan on parempi kuolla kuin elää kituuttaa. Mummoni ehti täyttää tammikuussa 93 vuotta, joten hän sai elää pitkän ja rikkaan elämän. Se sentään lohduttaa hiukan. En ole kyennyt kovin kummoisiin käsityösuorituksiin, mutta jotain olen sentään neulonutkin. Muutama viikko sitten valmistui Lace Ribbon Scarf. Huivin ulkonäkö on miellyttänyt minua jo pitkään, joten olipa jo aikakin tarttua tähän työhön. Neuloin huivin kahdesta vyyhdistä Sivillaa kolmosen puikoilla. Lopputulos on kiva ja mukava. Tulee varmasti käyttöön!

Suomi-neito kansallismaisemassa... Kamerani kaukosäädintä ei muuten ole löytynyt mistään, joten uskon sen hävinneen jollakin juttukeikalla. Jouduin ostamaan uuden. Onneksi tuo ei ollut mikään kovin kallis vahinko.

Kevään aikana on tapahtunut jotain hauskaakin. Voitin jo aikoja, aikoja sitten Arja neuloo -blogin arpajaisissa aivan mielettömän upean palkinnon. Sain kerän Opalin sukkalankaa ja kolme vyyhtiä ohutta villalankaa, suussasulavan herkullisia suklaita ja silmukkamerkkejä. Olen toki kiitellyt Arjaa jo sähköpostitse, mutta kiitos vielä kerran näin blogin välitykselläkin!

Blogini sai kevään aikana myös pari tunnustusta, mutta niitä en nyt taida enää laittaa eteenpäin. Kiitos teille, Hekku ja Näppi!

Lace Cuff Anklets

Nyt on hyvä draivi keskeneräisten käsitöiden suhteen, joten en haaskaa tällä kertaa aikaa minkäänlaisiin tylsiin analyyseihin tai muuhun vastaavaan, vaan menen jatkamaan neulomista. Sitä ennen naputan kuitenkin muistiin joitakin tietoja tästä sukkaparista.

Sukkien ohje on kirjasta Favorite Socks - 25 timeless designs. (Lace Cuff Anklets / Ann Budd) Näitä sukkia neuloessa ei päässyt tylsistymään, sillä niissä on sopivasti vaihtelua. Tästä syystä pidin tästä mallista hirmusti. Lopputuloskin on kerrassaan soma. Lankaa tähän pariin taisi kulua noin 100 grammaa.

Valokuvat eivät ole mitään huippuotoksia. Mälsää. Olisin mieluusti ottanut näistä sukista parempia ja kauniimpia kuvia, mutta minkäs teet, kun kameran kaukosäädinkin on jossain hukanteillä.

Jollen nyt pahasti satu haksahtamaan johonkin muuhun käsityöhön, niin seuraavan kerran olisi tarkoitus esitellä yksi petrolinvärinen palmikkotakki. Vihdoin ja viimein.

Kauan sitten unohdetut jäätelöraidat

On hämmästyttävää, kuinka paljon muistoja käsityö voi sisältää. Voi olla, että tässä ei ole mitään uutta kenellekään muulle, mutta itse en ole sitä tajunnut koskaan aikaisemmin. Muistin yhtenä unettomana yönä jo aikoja sitten aloittamani virkatun kaulaliinan. Minun oli aivan pakko etsiä tekele käsiini ja jatkaa siitä, mihin viime vuoden maaliskuussa olin jäänyt. Virkkasin vähän aikaa ja vaivuin ajatuksiini. Hetken päästä mieleen alkoi tulvia muistoja vierailusta miehen sukulaisiin Hirvensalmelle. Aivan kuin olisin istunut vanhan maalaistalon avarassa tuvassa uunin vieressä virkkaamassa niin kuin vuosi sitten tein. Tunsin nenässäni kuivattujen kukkien tuoksun ja kuulin korvissani lattian narinan ja kellon raksutuksen. Tuntui kuin pimeä yö olisi ollut tulvillaan maaliskuisen iltapäivän kultaista auringonvaloa. Jep, tämä ON aika imelää, mutta silti kovin elävää ja todellisen tuntuista.

Tuntuu mukavalta, että tämä kaulaliina on nyt valmis. En ymmärrä, miksi hylkäsin sen aikanaan. Ehkä en osannut virkata riittävän siististi?

Lanka on Novitan Floricaa. Virkkailin kolmosen koukulla. Lanka oli muuten ihan passelia, mutta luonnonvalkoisessa langassa oli toisin paikoin aika ohuita kohtia. Pidän Floricaa kyllä ihan hyvänä lankana, joten en halua valittaa paksuusvaihtelusta sen enempiä. Luultavasti moinen oli vain tuon yhden valkoisen kerän ongelma, sillä muissa kerissä en ole paksuusvaihteluun törmännyt.

Mitäköhän seuraavaksi valmistuu? Ei uskalla arvailla.

Kaikkea kivaa

Välillä on ihan mukava vaan katsella lankoja ja silitellä niitä. Etenkin, jos kerät sattuvat olemaan jotain mielettömän pehmoista ja silkoista. Täytyy tunnustaa, että välillä minulle tulee rimakauhu näin hienojen lankojen kanssa. Pelkään, että tärvelen langan jotenkin tai en keksi langalle riittävän hyvää käyttötarkoitusta.

Jos Debbie Blissin langat ovat hienostelulankoja, niin tuo alakuvan ruskea lanka on niin rehellistä lankaa kuin vain olla voi. Tilasin Laurilan tilalta 1,5 kiloa villalankaa reiluun palmikkotakkiin. Sain yllärinä vyyhdin laamasilkkiä! Laamasilkkilankaa ei turhaan kehuta tilan sivuilla luksuslangaksi, sillä siltä se tosiaan vaikuttaa. Neulomiskokemuksia en voi vielä näistä langoista kertoa, sillä ennen näihin vyyhteihin tarttumista pitäisi neuloa edes yksi keskeneräinen valmiiksi.

Muita viime aikojen kivoja juttuja ovat olleet talviset säät ja luonnonilmöt. Karvaiset kaverini ovat talvesta ihan yhtä riemuissaan. Jänisten ja myyrien jättämät jäljet juoksuttavat kuonokkaita, kun taas minä viihtyisin metsän hiljaisuudessa kaikessa rauhassa.

Ruskea koira ja vangittu prinsessa.

Minulle on kertynyt luontokuvia kansioihin aivan tolkuttomat määrät, mutta julkaisen tässä vain yhden kuvan, kun olen muistaakseni koettanut rajata blogini koskemaan vain neulomisasioita. Pari viikkoa sitten oli upea kuutamo, joten tein kameran kanssa pienen öisen kuvausretken. Kuutamoisen yön painostava tunnelma, varjojen tumma synkkyys ja kuunvalon suorastaan hämmentävä kirkkaus kiehtovat kerta toisensa jälkeen yhtä paljon. Tunnelmaa on täysin mahdotonta kuvata sanoin tai edes kuvin.

Tämmöisiä tällä kertaa. Lähden neulomaan.

Harmaa ja alpakkainen

Hymyilyttää. Tänään oli ihanainen auringonpaiste ja uusi villapaitakin on lämmin ja aika kiva. Olen myös saanut ahaa-elämyksen siitä, minkälaisista neuleista pidän ihan oikeasti.

Pusero on tikuttu Novitan alpakkalangasta. Luin joskus jostain, että alpakan ominaisuuksista johtuen joustimet pitäisi neuloa hyvin napakasti tai olisi jopa suositeltavaa vältellä niitä. No, minäpä en vältellyt joustimia, enkä edes neulonut niitä erityisen tiukasti, vaan haluan testata, miten käy. Todennäköisesti joustimet lörpsähtävät jonkin ajan kuluessa, mutta eipä haittaa. Pujottelen sitten ohutta kumilankaa niihin tai annan olla sellaisenaan.

Lankaa kului vähän päälle 11 kerää. Kun Novitan alpakkalanka loppui, neuloin jatkeeksi Katian Alpacaa. Metrimäärä on täsmälleen sama ja värikin prikulleen sama, joten kävi hyvä säkä korvaavan langan suhteen. Novitan Alpaca ei ole mikään alpakkalankojen aatelinen, mutta ihan ok lanka kuitenkin. Neulepinta on hiukan kutittavaa, mutta ei häiritsevässä määrin. Onneksi lanka osoittautui ihan kohtalaiseksi, sillä tätä on varastossa vielä kahteen neuleeseen. Tummanharmaasta tulee aikanaan neulepusero ja beigestä slipari.

Muistan, että olen kirjoitellut tästä langasta ja suunnitelmista sen varalle jotain joskus. Se joskus oli lokakuussa 2007! Oikeasti voisin vähän koettaa nopeuttaa näitä prosesseja, että saisin suunnitelmista totta lyhyemmässä ajassa. Tosin tässä tapauksessa lopputulos ei muistuta suunnitelmieni neuletta millään tavoin. Tästä piti alkujaan tulla palmikollinen neuletakki...